Avajaispuhe

Hyvät ystävät

– Minulla on ilo tänään olla virallisesti avaamassa jotain ainutlaatuista Lopelle.

Paikka jonka pihapiirissä nyt seisomme - Leppäniemen kartano - on myös jotain ainutlaatuista. Sillä on poikkeuksellinen merkitys kotikuntamme historiassa.
Tässä ihastuttavassa miljöössä voimme aistia historian lehtien havinaa.
Jos sulkisimme silmämme, voisimme kuulla ja nähdä, miten itse Marsalkka Gustaf Mannerheimin Mercedes Benz 770 F-Cabriolet tai myös Grosser Mercedes Offener Tourenwageniksi kutsuttu auto lipuisi kartanon lehmusten välistä pihapiiriin. Vuosi olisi 1945.

Mannerheimin auton rekisteritunnus SA-1 kiinnittäisi huomiomme. Siinä näkisimme yhden kiinnostavan yksityiskohdan maamme autoilun historiassa: kenelläkään ei koskaan ole ollut neljää samanaikaisesti käytössä olevaa autoa, joissa kaikissa on sama rekisteritunnus. Mannerheimillä oli. Myös tuo auto oli ainutlaatuinen - yksi aikakautensa kalleimmista ja hienoimmista kulkuneuvoista. Nyt Lopen soratiellä, jonka pientareet oli siistitty jokaista timoteitä ja ruiskukkaa myöten kuntoon.
Kyydissä istui itse Gustav Mannerheim. Herrasmies joka oli vankkumaton periaatteissaan. Kovaa sai ajaa, mutta perillä piti olla täsmällisesti. Niin tälläkin kertaa. Ei liian aikaisin. Ei yhtään myöhässä. Mercedes oli tullut kovaa vauhtia hämäläistä soratietä - ajotavan oli oltava moitteeton, ei töyssyttelyä, ei heilahtelua. Ne olivat kiellettyjä. Kertakaikkiaan. Mannerheimin autonkuljettajat olivat oppineet ylipäällikön tavat ja vaatimukset. Mannerheimin ei tarvinnut koskaan huomauttaa. Ei tarvinnut. Kaikki oli juuri niin kuin piti.

Niin tänäänkin.

Kartanoputiikkiin Gustav Mannerheim olisi mielellään tutustunut. Hän oli nuorena keikari, jonka pukeutuminen oli loppuun asti hiottua. Tästä ei marsalkka tinkinyt ikävuosinakaan.

Jo nuorena chevalier-kaartilaisena vuonna 1892 Mannerheim pysäytti katseita.
Kaartin paraatiasu tiukkoine säämiskähousuineen oli kuin päälle valettu. Housujen sanottiin menevän jalkaan vain märkinä. Erittäin kiiltävät ja korkeat saappaat sekä kotkakoristeinen kypärä.

Sotilasvirkapuvut teetettiin parhailla hoviräätäleillä, joille annetiin yksilöllisiä ohjeita yksityiskohdista. Vaikka kyseessä olikin virkapuku. Asu oli yksilö. Ainutlaatuinen. Ajan virkapukumääräykset antoivat liikkumavaraa kankaiden ja joskus kuosinkin osalta. Myös asetakin helman pituutta oli lupa säädellä hieman.